Takaisin edelliselle sivulle / Stal Hanabiran etusivulle

Seong Yu-na

21-vuotias esteratsastaja
edustaa maata Etelä-Korea
Stal Hanabira, Beauvechain, Belgia
Daria-e Nour, Jaicko van Dousselaere, Une de Toussaint, Sky Blossom
Päiväkirja, Instagram-tili, Pinterest-taulu

Hyvää tarkoittava, rauhallinen haaveilija - sellainen on korealais-japanilainen Yuna muutamaan sanaan paketoituna. Koko elämänsä Koillis-Aasiassa viettänyt nainen on vasta Eurooppaan rantautunut, vielä paikkaansa etsivä ammattiratsastajan alku. Jo lapsuudessa alkaneet keskittymisvaikeudet sekä krooninen hajamielisyys hankaloittavat kuitenkin niin ratsastajan uraa, ystävyyssuhteita kuin jokapäiväistä elämääkin.

Kovat odotukset asettaneessa ympäristössä kasvaminen on hionut Yunasta mitä kohteliaimman ja ystävällisimmän, ehkäpä jopa korrektiksi kuvailtavan persoonan, joka ei kuuna päivänä loukkaisi kenenkään tunteita tahallaan. Yuna on varustettu aidolla hymyllä ja hyväntahtoisuudella, mutta jää usein keskusteluissa muiden jalkoihin, varsinkin isommissa porukoissa. Hän viihtyykin parhaiten tiivissä, tutussa kaveriryhmässä.

Positiivisia luonteenpiirteitä

+ Kohtelias. Sen tyyppinen ihminen, joka pyytää anteeksi, kun sinä törmäät häneen. Käyttäytyy aina ystävällisesti ja kunnioittavasti, oli vastaantulija kuka tahansa. Jää mielellään hetkeksi juttelemaan kiireistä huolimatta. Ei vahingossakaan halua loukata kenenkään tunteita, antaa mieluummin muiden määrätä.
+ Optimistinen. Yunalla on aina kasvoillaan ujo hymy. Hänellä on tapana löytää muiden pilvistä hopeareunukset ja keventää tunnelmaa toiveikkaalla huumorillaan. Hänen heleä naurunsa on jotenkin hirveän suloinen ja piristävä.
+ Intohimoinen. Innostuu helposti kaikenlaisista asioista ja rakastaa oppia uutta. Mitä ikinä Yuna alkaa tekemään, hän tekee sen niin taitavasti ja huolellisesti kuin pystyy.
+ Rauhallinen. Tyyni, melkeinpä hitaan tuntuinen pohdiskelija, joka ei ikinä puhu toisten päälle tai muutenkaan häslää seurassa. Ehkä hieman melankolisenkin oloinen silloin, kun on ollut erityisen pitkään hiljaa. Ei ahdistu keskustelun tauoista tai koita täyttää niitä small talkilla.

Negatiivisia luonteenpiirteitä

- Hajamielinen. Unohtelee asioita, jää haaveilemaan kesken keskustelun ja hävittää tavaroita jatkuvasti löytääkseen ne mitä kummallisimmista paikoista. Ei suinkaan siksi, etteikö välittäisi - ei vaan oikein voi itselleen mitään, vaikka kuinka yrittää.
- Konfliktikammoinen. Ei osaa sanoa ei, keskustelun kiivastuessa jää täysin ovimatoksi. Ahdistuu heti, kun joku korottaa ääntään. Tämä on Yunalle erityisen vaikeaa silloin, kun hän tietää olevansa oikeassa, mutta ei pysty puolustamaan omia mielipiteitään.
- Vaihteleva keskittymiskyky. Monet asiat tuntuvat Yunasta vaikeilta tai tylsiltä, jolloin niiden tekeminen (varsinkin aloittaminen) vaatii todellista ponnistelua. Toisaalta kiinnostavan asian löytyessä hän ei pysty keskittymään mihinkään muuhun: syöminen ja nukkuminen unohtuvat siinä vaiheessa, kun Netflixistä löytyy uusi hyvä sarja.
- Huono itsetunto. Lannistuu ja hautautuu helposti epäonnistumistensa alle.

Sisältö VRL-14896, ellei toisin
mainita. Ikonit / Liput

Tämä on virtuaalihahmo.
This is a sim-game character.

Stal Hanabira on virtuaalitalli.
Stal Hanabira is a sim-game stable.